Puheenjohtajan terveiset 5-2024

Hyvät kansallisseuralaiset

Kaiken ilmassa olevan kansainvälisen jännitteen ulkopuolelta on hienoa todeta, että nyt on kesä. Se pääsi hiukan yllättämään, koska viimeisestä takatalvesta ei ole kuin ihan pieni tovi. Edellistä kirjettä kirjoittaessanikin oli maa valkoisena, kun Turussakin saimme yhden aamuyön aikana kolmisenkymmentä senttiä lunta. Nyt taas lämpötilat ovat aivan parhaan kesäpäivän tasolla ja luonto on tuoreen vihreä. Kelpaa kirjoitella tätäkin kirjettä paitahihasillani kotiterassilla. Näkymä puutarhaan kruunaa, kun omena-, luumu ja kirsikkapuut ovat juuri nyt täydessä kukassa ja ensimmäiset koristepensaat ovat aloittaneet kukintansa.

Pari viikkoa sitten saimme kuulla syvältä koskettavan suruviestin. Turun Kansallisseuran arvostettu kunniapuheenjohtaja, tekniikan tohtori Jaakko Paatero oli yllättäen menehtynyt. Olin itsekin juuri Jaakon poismenoa edeltävänä päivänä vielä keskustellut hänen kanssaan, kun hän osallistui etänä seuran hallituksen kokoukseen. Jaakko muistetaan laajalti rakentavana ja taitavana toiminnan tukipilarina ja ystävänä, jonka ote ja aikaansaannokset näkyvät pitkään. Lämmin osanottomme Jaakon omaisille ja läheisille.

Hallitusohjelman toteuttaminen etenee määrätietoisesti

Valtakunnan politiikan saralla maan hallitus on pääministerimme johdolla tehnyt hienoa työtä ja saanut paljon aikaan vihervasemmiston ja SAK:n valtavasta huudosta huolimatta. Erittäin tärkeä uudistus yritystemme ja koko suomalaisen työelämän kannalta on, että hallitus sai valmisteltua poliittisten lakkojen merkittävää rajoittamista koskevat säädökset. Ne hyväksyttiin eduskunnassa suurella enemmistöllä. Uudet säädökset lisäävät merkittävästi työmarkkinoittemme vakautta ja ennustettavuutta, mikä on erittäin tärkeää koko kansantaloudellemme.

Nykyisen opposition otteet ja kielenkäyttö on mielenkiintoista. Hallituksen toimia ei vastusteta asia-argumenteilla eikä esittämällä vaihtoehtoja, vaan haukkumalla ja huutamalla että ei käy. Niillä keinoin ei rakenneta yhteistyötä, eikä vaikuteta. Miten he ajattelevat jatkon kannalta? Ollaanko oppositiossa jo varmoja oppositioaseman jatkumisesta myös seuraavien eduskuntavaalien jälkeen, että sillanrakentaminen nykyisten hallituspuolueiden suuntaan nähdään tarpeettomaksi?

On selvää, että Venäjä kohdistaa meihin tällä hetkellä koko ajan erilaisia vaikuttamistoimia. Maahantulijoiden hyödyntäminen on tässä keinovalikoimassa yksi työkalu. Näillä toimilla taas on moninaiset tarkoitusperät. Suuri maahantulijoiden joukko kuormittaa merkittävästi viranomaiskoneistoamme ja vie voimavaroja. Samalla Venäjä saa lähetettyä tänne työntämiensä ihmisten joukossa itselleen lojaaleja toimijoita, joita voidaan hyödyntää monella ikävällä tavalla.

Hallitus on juuri antanut eduskunnalle esityksensä uudeksi rajaturvallisuutta koskevaksi laiksi. Tällä voitaisiin rajoittaa kansainvälisen suojelun hakemusten vastaanottamista osalla Suomen rajaa. Näissä tapauksissa kansainvälisen suojelun hakemuksia ei otettaisi vastaan kuin poikkeustapauksissa.

Opposition piiristä on kuulunut vahvaa vastustusta uusille menettelyille. Ne ovat kuitenkin välttämättömiä välineellistetyn maahantulon torjumisessa. Haluamme toimia oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti ja samalla huolehtia kansallisesta turvallisuudestamme. Hallituksen esittämä laki ei ole maahanmuutto- tai turvapaikkapolitiikkaa, vaan Suomeen kohdistuvan painostamisen torjumista.

Eräs sivutarkoitus maahantulon välineellistämisellä on vastakkainasettelun provosointi Suomessa. Se tuntuu onnistuvan oikein tehokkaasti. On hämmentävää kuunnella hallituksen toimia vastustavien puheenvuoroja. Kenen asialla he oikein ovat? Kansallisen turvallisuuden, siis meidän kaikkien turvallisuuden varmistaminen on hyvin tärkeä, ellei peräti valtion tärkein tehtävä.

Hallitus haluaa vapauttaa alkoholin myyntiä. Ensi vaiheessa vähittäiskaupat saisivat myydä enintään kahdeksanprosenttisia, käymisteitse valmistettuja alkoholijuomia, lähinnä oluita, siidereitä ja viinejä. On myönteistä, että otamme askeleita kohti eurooppalaista alkoholipolitiikkaa. Mielenkiintoista asiassa on, että erityisesti vihreät vastustavat tätä kovasti, mutta ajavat kannabiksen laillistamista. Tämä ei käy tämmöisen vanhan liiton miehen logiikkaan.

Kevät on kokousten aikaa

Kuten edellisessä kirjeessäni kerroin, pidimme Kansallisseuran kevätkokouksen 10.4. Sen jälkeen on pidetty kahden meille tärkeän yhdistyksen kevätkokoukset. Kokoomuksen turkulaisten paikallisyhdistysten yhteisjärjestö Turun Kokoomus ry kokousti 25.4. ja Varsinais-Suomen Kokoomus ry piti kokouksensa 18.5. Kumpikin kokous hyväksyi viime vuoden toimintakertomuksen ja tilit sekä antoi tili- ja vastuuvapauden asianomaisille vastuuhenkilöille. Henki kokouksissa oli erinomainen. Vaikka tälläkin kerralla osallistujia oli mukavasti, niin lisääkin olisi mahtunut. Kannattaa jatkossa tulla aina mukaan, kun kalenteri vaan sen sallii.

Meille on tärkeää, että olemme aktiivisesti, rakentavasti ja yhteistyöhenkisesti vaikuttamassa asioihin niin paikallisella, alueellisella kuin valtakunnallisellakin tasolla. Siksi voimme olla iloisia, että Turun Kokoomus nimesi jäsenemme Juha-Pekka Sainion yhdistyksen hallitusvalintoja valmistelevaan työryhmään. Tällä hetkellä kaksi jäsenistämme, Antti Oivanen ja Taru Säteri toimivat Turun Kokoomuksen hallituksessa. Olen itse Varsinais-Suomen Kokoomuksen hallituksen jäsen. Nämä muodostavat hyvän pohjan vaikuttamiselle.

Eräs tärkeä päätettävä asia kesäkuun puoluekokouksessa on puoluevaltuuston jäsenten nimeäminen seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Varsinais-Suomella on Kokoomuksen puoluevaltuustossa kahdeksan varsinaisen jäsenen paikkaa ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Vaikka Turun Kansallisseura on Suomen vanhimpia ja suurimpia paikallisyhdistyksiä, ei meiltä ole hetkeen ollut edustajaa puoluevaltuustossa. Nyt tilanne saattaa muuttua, kun Varsinais-Suomen Kokoomus nimesi kevätkokouksessaan minut ehdolle yhdeksi varsinaiseksi jäseneksi. Olen tästä luottamuksesta erittäin iloinen ja motivoitunut tehtävään, mikäli tulen valittua. Katsotaan mitä puoluekokous nyt kesäkuussa asiasta päättää.

Varsinais-Suomen Kokoomuksen kevätkokouksessa oli merkillepantavaa myös, että jäsenemme, kansanedustaja Ville Valkonen piti aivan erinomaisen poliittisen tilannekatsauksen missä hän lähestyi ajankohtaista tilannetta lähtien maailman tilanteesta ja päätyi sieltä Euroopan ja Suomen kautta Varsinais-Suomeen.

Kevät on palkitsemisen aikaa

Puolueen menestykselle on välttämätöntä, että meiltä löytyy aktiivisia jäseniä, jotka ovat valmiita antamaan aikaansa ja osaamistaan puolueelle. Kansallinen Kokoomus myöntää Leijonamerkkejä tunnustuksena niille jäsenille, jotka ovat erityisen aktiivisesti, ansiokkaasti ja pitkään osallistuneet järjestötoimintaan. Kokoomuksen Valkoiset leijonat myöntää puoluehallitus, siniset ja vihreät leijonat piirihallitus.

Meillä oli suuri ilo jakaa 16.5. jäsenillemme tunnustuksia aktiivisesta osallistumisesta toimintaan 16.5. järjestetyssä pienimuotoisessa, mutta hyvin lämminhenkisessä tilaisuudessa. Kanssani jakamassa oli varapuheenjohtajamme Santeri Vuori.

Kansallisen Kokoomuksen myöntämät Leijona-merkit olivat:
• Kokoomuksen Valkoinen Leijona: Sadri Beqiri
• Kokoomuksen Sininen Leijona: Veli-Pekka Nurmi
• Kokoomuksen Vihreä Leijona: Irina Lehtonen
• Kokoomuksen Vihreä Leijona: Kai Arppe
• Kokoomuksen Vihreä Leijona: Helena Eerikäinen
• Kokoomuksen Vihreä Leijona: Rami Koivisto
• Kokoomuksen Vihreä Leijona: Taru Säteri

Tampereen puoluekokous on ovella

Kokoomuksen puoluekokous järjestetään Tampereella 14.-16.6. Sinne on ilmoittautunut jo melkoinen joukko jäseniä. Mukaan kuitenkin mahtuu vielä! Ilmoittautuminen ja majoitusvaraukset kannattaa tehdä heti.

Kokousviikonlopusta tulee varmasti mieliinpainuva. Ja onhan se mukava ihan senkin takia mennä paikalle, että näemme osaavatko tamperelaiset järjestää kokouksia. Lähde mukaan ja ota kaverisikin mukaan! Lisätietoja sekä ilmoittautumis- ja varausohjeet löytyvät osoitteesta www.kokoomus.fi/puoluekokous.

Varsinaisen kokouksen ohella viikonloppuun kuuluu myös mukavaa oheisohjelmaa. Perjantai-iltana 14.6. kokouksen jatkot pidetään viihdemaailma Ilonassa. Kokouslauantaina iltajuhla on hotelli Rosendahlissa Pyhäjärven rannalla Pyynikillä. Puoluekokouksen yhteydessä järjestetään myös Kokoomuksen golftapahtuma torstaina 13.6.2024 Golf Pirkkalassa.

Tampereelle on Turusta helpoiten junalla, joten yhteiskuljetusta emme ole siksi järjestämässä. Puoluekokous on mainio tilaisuus olla mukana vaikuttamassa puolueen linjaan kuin myös tavata suuri joukko samanmielisiä sekä tietysti puhua politiikkaa. Tätä voimaannuttavaa tilaisuutta ei missään nimessä kannata jättää käyttämättä.

Europarlamenttivaalien kampanjat vauhdissa

Juuri ennen puoluekokoustamme pidetään europarlamenttivaalit. Kokoomuksella on edustava ja monipuolinen ehdokaslista mukanaan meiltä Varsinais-Suomesta lääkäri Sauli Seittenranta. Vaaliennusteet lupaavat meille hyvää, mutta vaalivoitto on mahdollinen vain, jos annetut äänet riittävät.

Kokoomuksen listalta löydät varmasti sopivan ehdokkaan. Tärkeää on, että Kokoomuksen ehdokkaat saavat kautta Suomen mahdollisimman suuren äänimäärän. Siksi meidän pitää nyt kannustaa kaikkia läheisiämme ja tuttaviamme äänestämään. Mikäli onnistumme voimme saada yhden lisäpaikan tärkeään europarlamenttiin.

Kansallisbisset jatkuvat

Edelleen joka kuukauden viimeisenä maanantaina alkaen klo 17 järjestämme ravintola Koulussa Kansallisbisset. Sinne ovat kaikki tervetulleita, siis myös muut kuin kansallisseuralaiset. Paikalla on joskus nähty jopa sosialisteiksi arveltuja henkilöitä.

Bisseillä ei pidetä, mutta paikalla on aina mielenkiintoinen alustaja virittämässä keskustelua. Seuraavaksi tapaamme Koulussa ensi maanantaina 27.5. Silloin Kansallisseuran hallituksen jäsen, Turun eläinsuojeluyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Taru Säteri virittää keskustelua Suomen eläinsuojelun tilan näkökulmasta. Kansalliset eläinsuojelusäädöksemme pohjautuvat paljolti EU-säädöksiin. Kannattaa lähteä mukaan porukalla kavereiden kanssa.

Lähtökohtaisesti Kansallisbisset kestävät tunnin. Sinne voi omien aikataulujen mukaan tulla myös myöhässä tai lähteä pois aikaisemmin, jos omat aikataulut sitä edellyttävät. Usein keskustelu jatkuu paikallaolijoiden kesken reilusti tuntia pidempään.

Oikein hyvää viikonloppua ja alkavaa suviviikkoa kaikille!

Veli-Pekka Nurmi
Puheenjohtaja
Turun Kansallisseura ry
vp@vpnurmi.fi